Oct 7, 2015

Shame on me, mitä laiskottelua

Blogi on jäänyt päivittämättä muiden kiireiden vuoksi. Ja tiedän: ei saisi olla mitään tärkeämpää!

Toissapäivänä sain kuitenkin tehtyä tärkeän ostoksen, joka on muistutellut jo usean viikon ajan kalenterissani. Lukupäiväkirjani oli päässyt täyttymään ja uudelle oli kova paine jo.



Jos ei lukupäiväkirja ole jo tuttu konsepti, niin suosittelen lämpimästi sellaisen hankkimista jokaiselle kirjafriikille! Sain omani lahjaksi jo monta vuotta sitten ja minulla on tapana merkitä sinne kaikki luetut kirjat, tietokirjallisuutta lukuunottamatta. (Paitsi jos se sävähdyttää jotenkin erityisesti. Esim. Saku Tuomisen Työkirja on päässyt tästä syystä listoille, samoin Karen Le Billonin Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?)


Olen luokitellut kirjat kolmella tavalla: 

1) Ne, joissa on jotain spessua, jota haluan muistaa myöhemminkin. 
 Näistä teen oman aukeman, jossa kysytään aina samoja asioita:  milloin luettu, sivumäärä, tiivistelmä kirjasta jne. 

 Tähtien antaminen on tietysti aina osa viihdykettä. Vaikkeivät  kaikki sitä arvostakaan. Minusta on kuitenkin hauska myöhemmin  katsella antamiani tähtiä, jotka voivat vuosien jälkeen vaikuttaa  todella epäloogisilta. 




2) Luetut kirjat
 Tänne luettelen ne kirjat, jotka ovat voineet olla vallan  mainioita, mutta joista en syystä tai toisesta jaksa/halua/innostu  kirjoittamaan enempää, Tähän listaan riittää kirjailijan nimi,  kirjan nimi ja lukukuukausi/vuosi.

 Kirjan omat sivut eivät ole riittäneet näiden listaamiseen ja siksi  olen joutunut täydentämään kirjaa lisäsivuilla. Hieman hutiloivan  tyylini mukaisesti ei niin hienoilla...




3) Pohjanoteeraukset
 Näitä on onneksi vähän. Listaan kirjoitan ne kirjat, joiden olen  kokenut haaskanneen aikaani. Edellisessä lukupäiväkirjassa näitä on  kuusi, ja niistäkin yksi on seiskaluokan pakkopullakirja  Aarresaari

Lukupäiväkirja toimii hyvänä muistutuksena luetuista kirjoista, etenkin jos niihin haluaa palata myöhemmin uudestaan. Lisäksi sinne on kätevää merkata, jos on lainannut kirjan jollekin/joltakin. Jos ei ole minun tavallani kiintynyt kynään ja paperiin, voi päiväkirjaa pitää netissäkin. Itse en ole näihin palveluihin perehtynyt, koska käsin kirjoittaminen on välillä ihanaa terapiaa ruudun tollotukselle. 



No comments:

Post a Comment